Hippiliike ei ole kuollut. Koh Phan Nganin saarella on pieni, pahasta maailmasta eristäytynyt lahdenpoukama, jossa se piileskelee. Paikan sydän on Sanctuary, kukkaiskansan sielun ja ruumiin hoitoon erikoistunut bungalowkylä. Hyvät vibat vallitsevat, kaikilla on aina kivaa ja paikka on kaikkien mielestä paratiisi, kukaan ei haluaisi lähteä ja monet jäävät kuukausiksi tai vuosiksi. Tänne tullaan ihmisten takia, mutta kaikenlaista ohjelmaa ja aktivetiittiä on myös tarjolla runsaasti. Joka päivä on kolmea erilaista joogaa ja (uutta suosikkiani) pilatesta ja iltaisin on meditaatiosessio. Höyrysauna tuli tutuksi ja samoin rannalla järjestettävät elokuvailtamat. Paikka vetää puoleensa kaikenlaisia hämäriä guruja: joogeja, shamaanikouluttajia, akupunktioparantajia, zen-mestareita ja mediataatiomaistereita ympäri maailmaa. Nämä veijarit pitävät erilaisia alati vaihtuvia työpajoja ja kursseja ja ovat myös osittain vastuussa iltameditaatioitten järjestämisestä, joten niihin meneminen on aina riskipeliä. Vetäjää ja ohjelmaa ei voi tietää etukäteen ja sisältö vaihtelee käytännöllisistä rauhoittumisharjoituksista hämmentävän esoteerisiin suoritteisiin, kuten chi-energioitten järjestelyyn chakra-pisteiden välillä ja viiden elementin parihierontaan (jossa ohjaaja nipisteli kankkuani elementaalisen tulen liekkiin eläytyen.) Ei ihan normipäivä-kamaa kaltaiselleni paatuneelle skeptikolle, mutta paikan hyvän hengen takia olen päättynyt katsoa monia asioita läpi sormien. Mukautumistani auttaa myös huomattavasti se fakta, että ohjaajat ja osallistujat ovat hämmentävän suurilta osin nuoria, kauniita naisia. Välillä sain tosin purra hammasta, etten puhkejennut luennoimaan tieteen perusteista kaikkein kaukaisimmissa sfääreissä ajelehtiville takkutukille. Kaikesta dissauksesta huolimatta täytyy sanoa, että täällä kyllä oppii hyviä juttuja. Osallistuin mm. kommunikointityöpajaan ja opin zen-gurulta näppäriä kikkoja mielentilan hallintaan.
Mökin arvonnassa kävi huono tuuri ja sain mökin Sanctuaryn puutarhasta, joka ei normista poiketen ollut pylväiden päällä. Tämä on huono asia sen takia, että “puutarha” on kauneudestaan huolimatta käytännössä umpiviidakkoa, jonka vahva elivoima pyrki puskemaan sisään joka raosta erilaisten enemmän tai vähemmän kuumottavien otusten muodossa. Öttiäiset aktivoituvat etenkin öisin ja melskaavat korviahuumavasti ja kävelevät katolla ja rapistelevat nurkissa ja pudottautuvat katosta sänkyyni tai tekevät muita pirunkureja. Pahimmillaan ulos astuessa sai kolmen sekunnin sisään ensin väistää lepakkoa, sitten hätistää sammakon kengästä ja lopuksi vielä hätkähtää kuistille ilmestynyttä erittäin suurta hämähäkkiä verkkoineen.
Suosikkipaikakseni muodostui Sanctuaryn teehuone, jossa on hyvä musiikki, mukavat tuolit ja paras teevalikoima, joka on tähän asti tullut Thaimaassa vastaan. Pitkän reissaamisen jälkeen kaipasin jotain produktiivista puuhastelua, joten kaiken hippeilyn lomassa koodasin teehuoneessa retrohenkisen tietokonepelin rungon.
Uusi tietokoneeni oli vähällä tuhoutua eräänä aamuna, kun lähdin pahaa aavistamatta liikkelle masiina laukussani. Kurtistelin kulmiani vesipyssyä heiluttaville lapsille ja väistin viime hetkellä parvekkeelta vesiletkulla ruiskutettua vettä. Väistöliikkeen seurauksena keski-ikäinen nainen hyökkäsi takaa kimppuuni ja kaatoi jääpaloja kauluksestani. Perinteinen Thaimaalaisen uuden vuoden juhlinta oli alkanut. Vein tietokoneen turvaan ja liityin hurjiin grillibileisiin, jossa vesisodan kastelemat tanssivat joogajumalattaret aiheuttivat suuria haasteita suurin vaivoin meditoidulle mielentyyneydelleni.
Sanctuaryssä on yllättävän paljon lahjakkaita artisteja. Torstaisin on avoin-mikrofoni ilta, joka kesti yleensä useamman tuntia ja veti aina tuvan täyteen. Ohjelmassa oli yleensä monta singer/songwriteria, pari lahjakasta runoilijaa (toinen tehosti yhtä teostaan alostomuudella, josta muodostui pieni skandaali, Thaimaassa kun ollaan), inkkarishamaanin oloinen huilisti, loistava standup-koomikko, napatanssia, tyttöjen tantraryhmän orgastinen musiikkiesitys (etenkin “Lick me like an icecream, babe”-kappale oli yleisön mieleen) ja erinäisiä outoja, vaikeasti luokiteltavia esityksiä. Suurin osa näistä numeroista pesee mennen tullen perusbaarin maksetun ohjelman.
Viisumini on umpeutumassa ja syksy hiipii Australiaan, joten hivenen karvain mielin jätän Sanctuaryn ja lennähdän tänään Kuala Lumpuriin ja sieltä Melbourneen. Jännä nähdä millainen kulttuurishokki napsahtaa kun palaa pitkästä aikaa länsimaihin…
Tälläinen metrin mittainen jötikkä parkkeerasi parvekkeelleni. Pelkäsin säikyttäväni hornbill-linnun tiehensä, mutta otus ilmoitti äänin ja elein, että jos joku pakenee paikalta niin se olen minä.
